Lemmikkiblogissa kerrotaan perheemme lemmikeistä. Mukana vilistää kaneja, hamstereita ja koira.
tiistai 9. lokakuuta 2012
Jokainen päivä voi olla nenäpäivä...
Kyllä koiran nenä on ihmeellinen kapistus. Ensinnäkin se on yksi koiran söpöimmistä ja valokuvauksellisimmista osista. Toiseksi se sisältää käsittämättömän ainutlaatuisen ominaisuuden: hajuaistin.
Koiran hajuaisti on paljon vahvempi kuin ihmisellä ja lisäksi koiran hajumuisti on tarkkuudessaan myös aivan omaa luokkaansa. Ihmisen hajuaisti pystyy tunnistamaan noin neliömetrin verran erilaisia hajuja, kun taas koiran vastaava pinta-ala on jalkapallokentän kokoinen.
Suurin ero ihmisen ja koiran neniä verrattaessa on nenän sisällä olevissa hajusoluissa: ihmisellä on noin viisi miljoonaa hajusolua ja saksanpaimenkoiralla puolestaan on noin 220 miljoonaa hajusolua. Hajupinta-alan koko on suorassa suhteessa kuonon pituuteen ja karkeasti voi sanoa, että ihmisellä on hajupinta-alaa viisi neliösenttimetriä ja saksanpaimenkoiralla jälleen se parisataa neliösenttiä. Jotkut tutkijat uskovatkin, että kun koira nukkuu, niin se haistaa unia siinä missä ihminen näkee niitä.
Parasta nenässä on söpöyden lisäksi sen tuhina. Kun koiran ottaa autosta jäljelle lähtöä varten, niin silloin se alkaa. Äänekäs tuhina joka kuuluu metrien päähän. Tuhiseva söpö nenä! Viisas ihana taitava nenä! Innokas touhukas nenä! <3
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Uusia tuulia...
Lemmikkikatraassa on viime päivityksen jälkeen tapahtunut jälleen muutoksia.
Jokeri-hamsteri lähti luotamme sateenkaarisillalle 21.4.2012. Vilman hamsterikatras kasvoi yhdellä uudella syyrialaisella Maisalla, joka oli eläinkauppalöytö. Maisa on syntynyt xx.xx.2012 ja muutti meille 21. huhtikuuta.
Lauman viimeinen kani muutti emonsa kasvattajalle ja tilalle tuli kaksi marsua. Marsut tuli taloon 4.3.2012 ja ovat syntyneet 30.12.2011. Nimeltään nämä söpöläiset ovat Elisa ja Amanda.
Meille muutti myös16.5.2012 pikkuinen talvikko-tyttö nimeltään Minni. Minni on syntynyt xx.xx.2012.
Kuvia tulossa kaikista eläimistä lähiaikoina.
Jokeri-hamsteri lähti luotamme sateenkaarisillalle 21.4.2012. Vilman hamsterikatras kasvoi yhdellä uudella syyrialaisella Maisalla, joka oli eläinkauppalöytö. Maisa on syntynyt xx.xx.2012 ja muutti meille 21. huhtikuuta.
Lauman viimeinen kani muutti emonsa kasvattajalle ja tilalle tuli kaksi marsua. Marsut tuli taloon 4.3.2012 ja ovat syntyneet 30.12.2011. Nimeltään nämä söpöläiset ovat Elisa ja Amanda.
Meille muutti myös16.5.2012 pikkuinen talvikko-tyttö nimeltään Minni. Minni on syntynyt xx.xx.2012.
Kuvia tulossa kaikista eläimistä lähiaikoina.
torstai 19. tammikuuta 2012
Vili lavasteissa
Vili poseerasi yhtenä päivänä laina-lavasteissa. Kumpa riittäisi itselläkin intoa ja AIKAA askarrella tuommoisia söpöyksiä. Kivoja kuvia tuli, kiitos Taru.
Kaunis Dippi
Arkistojen kätköistä löytyi kuva viime talvelta. Yhtä kaunis on koira edelleen... <3
Kuva: Timo Tiala
Kuva: Timo Tiala
Koiruuksia
Ihanaa kun tuli lunta! Lumen pysymisen kunniaksi käytiin metsässä treenailemassa... :) Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...
Kuva: Timo Tiala
Kuva: Timo Tiala
lauantai 7. tammikuuta 2012
Hyvää Uutta Vuotta 2012
![]() |
Kuvassa Lilli ja Turre sisaruksineen, kesä 2009 |
Turrelle kuuluu hyvää uudessa kodissaan. Turre lähetti joulutervehdyksenkin meille kuvan muodossa. :)
Hamsterilauman kokoonpano on myös muuttunut vuoden aikana. Viime vuoden alussa meillä oli yksi hamsteri Clara. Alkuvuodesta meille muutti pitkäkarvainen Joksu-poika ja sitten syyskuussa meille muutti Lankeemus-neiti ja vielä joulun alla Vili-poika. Loppuvuonna oli sitten neljä hamsteria ja loppiaisena Clara lähti sateenkaarisillalle. Vuoden vaihtuessa oli siis neljä hamsteria (nyt enää kolme) ja yksi kani - suhdeluku oli vuosi sitten juuri päin vastoin, neljä kania ja yksi hamsteri.
Koira on jäänyt hyvin vähälle huomiolle tässä blogissa. Koira on juossut lenkeillä mukana koko vuoden ja on elämässä ja arjessa mukana niin paljon, ettei sitä aina osaa ja huomaa mieltää lemmikiksi.
Uudenvuoden lupauksena lupaan päivittää blogia ahkerammin ja lisätä uusia kuvia lemmikeistä.
Toivon lukijoilta kommentteja, jotta tiedän että tätä luetaan. Kiitos kun kävit, seuraa päivityksiä!
Tunnisteet:
Barwaxan Di-Be-Di-Du,
Clara,
Dippi,
Firefly's Shelton,
hamsteri,
Jessica,
Joksu,
kani,
koira,
Lankeemus,
Lilli,
NightMary's Fearless Falcon,
Roudan Jokeri,
Roudan Lankeemus,
Santtu,
Turre,
Vili
perjantai 6. tammikuuta 2012
Hyvää matkaa Clara!
Clara nukkui pois loppiaisena. Kaunis pieni Clara matkusti kultaisiin pilviin kauas pois ja on ikuisesti sydämissämme. Ennen joulua odotimme jo Claran jättävän meidät, koska sairastelu alkoi silloin. Clara toipui kuitenkin siitä lähes ennalleen ja sai muutaman viikon jatkoaikaa. Kiitos hetkistä jotka saimme kanssasi jakaa Clara ja hyvää matkaa sinulle sinne kultareunaisiin pilviin. Toivottavasti tapaamme vielä joskus!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)